Kesällä E-S Seropeille tarjoutui tilaisuus päästä kehittämään seropeille tarkoitettua luonnearviota. Virallisiin luonnetesteihin kun sekarotuisilla koirilla ei ole asiaa, niin vaihtoehtoiset testit ovat erittäin houkuttelevia. Lisäksi tällä kertaa oli kyseessä monipuolisempi lähestymistapa, missä ei mitata pelkästään arkuutta/rohkeutta vaan koiran luonneominaisuuksia monipuolisemmin. Vielä kaiken kukkuraksi testit ovat osa tieteellistä tutkimusta koirien kognitiosta ja luonneominaisuuksista.
Testiä suunniteltiin yhteistyössä FT Katriina Tiiran kanssa ja testattiin hallituksen jäsenten omilla koirilla. Päädyimme yhdessä siihen, että testiin sisällytetään osioita, mistä on mahdollisesti apua oman koiran kanssa harrastamisessa tai arjen haasteita tunnistettaessa. Lopullinen SmartDOG Seropi luonnearvio koostuu seitsemän eri osa-alueen testistä, missä mitataan koiran luonnetta eri näkökulmista. Testissä mitataan arkuutta ja rohkeutta eri tavoin, mutta myös koiran ongelmanratkaisukykyä ja –strategiaa. Lisäksi testissä mitataan koiran kykyä lukea ihmisen eleitä.
Testikoirat olivat hyvin eri-ikäisiä, erikokoisia ja erilaisia luonteiltaan. Testikoirista nuorin oli alle yksi vuotias ja vanhin lähes kymmenen, osalla koirista oli rescue tausta, osalla taas tiedossa olevia haasteita kuten arkuutta. Testatut koirat erosivat reaktioissaan toisistaan hyvin suuresti ja koirien tavoissa ratkaista ongelmia oli myös suuria eroja. Osa koirista tukeutui ihmisten apuun vaikeita tehtäviä tehdessään kun taas osa koirista yritti sinnikkäästi itse aivan loppuun asti. Testin arimmat koirat myös erosivat suuresti siinä miten ne eri ongelmia lähestyivät. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä kuinka paljon koiran luonne vaikuttaa niiden tapaan toimia uusissa tilanteissa. Yllättävää oli myös, kuinka paljon koirat nauttivat testaustapahtumasta. Koska luonnearviossa pyritään mittaamaan koiran ominaisuuksia hienovaraisemmin ja laaja-alaisemmin kuin varsinaisessa luonnetestissä, koirat pystyivät rentoutumaan ja nauttimaan tehtävistä.
Testin lopuksi kaikki koirat saivat yksityiskohtaisen raportin testin eri osa-alueista. Kaikki testiin osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä testin antiin ja tuloksista on taatusti apua tulevaisuuden haasteissa. Osalle, kuten allekirjoittaneelle, testissä paljastui myös yllätyksiä oman koiran luonteesta ja kyvyistä.
Yhdistys järjestää jäsenilleen luennon, missä FT Katriina Tiira kertoo koirien käyttäytymisestä, persoonallisuuspiirteistä ja niiden mittaamisesta syksyn aikana. Seropi luonnearvioon tai muihin SmartDOG testeihin voi varata aikoja SmartDOGilta katriina at smartdog.fi tai soittamalla 044-9729185.
https://smartdog.fi/home
https://smartdog.fi/smartdog-testit#/SMARTDOG_SEROPI_LUONNEARVIO